torstai 30. lokakuuta 2008
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
tiistai 28. lokakuuta 2008
maanantai 27. lokakuuta 2008
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
lauantai 25. lokakuuta 2008
perjantai 24. lokakuuta 2008
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Wanha
Tämän viikon Valokuvatorstai-inspiksenä on Keltainen kuu -blogin valokuva, jonka nimi on Silta nykyaikaan. © Elvis
Minun ikäisille ja vanhemmille suomalainen maitolaituri on toiminut siltana nykyaikaan. Vaikka ajat ovat muuttuneet, eikä välttämättä ainakaan kaikilta osin pelkästään positiiviseen suuntaan, kannamme mukanamme kokemuksia menneisyydestä.
Muutosta tapahtuu, joskus yllättävänkin nopeasti, mutta minusta on arroganttia väittää että uudet sukupolvet olisivat sen viisaampia kuin edellisetkään. Tarvittavat tiedot ja taidot ovat erilaisia, mutta on virhe kuvitella että ylimielinen nuori keltanokka olisi sen parempi kuin jo elämää kokenut vanhempi ihminen.
Valitettavan usein käy niin, että sitä mukaa kun ihmiskunta oppii uutta joku vanha hyödyllinen taito menetetään. Vanha kunnon maalaisjärki tuntuu sumenevan nykytouhussa harmillisen usein.
tiistai 21. lokakuuta 2008
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Valokuvatorstai, suomalainen nuorallatanssi
Suomalainen puoli vuotta kestävä kostea, pimeä, lehdetön ja kylmä vuodenaika on alkanut. Ja Oulussa suomalainen nuorallatanssi päätyi jälleen umpikujaan...
"Perhesurmista on tullut valitettavan yleisiä 2000-luvulla. Viiden viime vuoden aikana on paljastunut useita tapauksia, joissa vanhempi on surmannut useamman kuin yhden lapsensa.
Ennen Oulun ampumavälikohtausta tuorein tapaus sattui viime kesäkuussa Ylitorniolla, kun 88-vuotias mies ampui vaimonsa terveyskeskuksessa. Sitä ennen hän oli surmannut kotonaan noin 50-vuotiaat kehitysvammaiset kaksoistyttärensä. Lopuksi hän ampui itsensä.
Viime vuoden elokuussa Espoossa taiwanilaisäiti surmasi 8-vuotiaat kaksostyttönsä ja alle 2-vuotiaan poikansa asunnossaan Suvelan kaupunginosassa. Tekojen jälkeen nainen yritti itsemurhaa.
Espoossa sattui perhesurma myös keväällä 2005, jolloin velkoihin ajautunut isä surmasi vaimonsa ja kaksi lastaan. Mies yritti myös tappaa itsensä muttei onnistunut.
Niin ikään vuonna 2005 Karkkilassa perheenäiti surmasi itsensä sekä yksivuotiaan poikansa ja nelivuotiaan tyttärensä. Uhrit löydettiin perheen talosta tulipalon jälkeen.
Saman vuoden elokuussa pyhärantalainen mies surmasi kaksi- ja nelivuotiaat poikansa tukahduttamalla ja kuristamalla.
Vuoden 2004 joulukuussa porvoolainen nainen sytytti tulipalon ja surmasi reilun vuoden ja vajaan kolmen vuoden ikäiset poikansa.
Kesäkuussa samana vuonna porvoolainen nainen ampui kaksi unilääkkeillä huumaamaansa lastaan ja puolisonsa. Hän surmasi lopuksi itsensä. Teon syy oli velkaantuminen.
Keväällä 2004 kiteeläinen mies ampui 5-vuotiaan tyttärensä ja 3-vuotiaan poikansa haulikolla kostaakseen eroamassa olleelle avovaimolleen." VIA Iltasanomat
perjantai 17. lokakuuta 2008
torstai 16. lokakuuta 2008
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
tiistai 14. lokakuuta 2008
maanantai 13. lokakuuta 2008
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Home is where your heart lies
lauantai 11. lokakuuta 2008
perjantai 10. lokakuuta 2008
torstai 9. lokakuuta 2008
Valokuvatorstai, searching for extraterrestrial intelligence
Valokuvatorstain inspiraationa oli Ian Brittonin "Gonnhilly Downs Satellite Communications Station" -kuva.
Tietokoneen vaihtamisen takia oli lähdettävä niille linjoille, mitä kuvia tällä uudemmalla koneella sattuu olemaan... Siis oletetaan että siinä kuunnellaan SETI-signaaleja avaruudesta ja yllättäen Fermin paradoksi saa uuden käänteen.
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Hetken hurmos
tiistai 7. lokakuuta 2008
maanantai 6. lokakuuta 2008
sunnuntai 5. lokakuuta 2008
Syklaamit
Lepiksellä on esillä syklaamikuva Backyard Beauties blogissa.
Koska oltiin yhdessä samassa reissussa, niin minäkin laitan parit omat syklaamikuvat esille. Lepis on minusta hienosti keskittynyt noihin terälehtien päihin, joista minulle tulee mieleen jäniksen korvat. Kyseessä ei ole ihan sama kasvis, sillä niitä oli siellä (Jyväskylän Viherlandiassa) esillä monenmonta sävyä.
lauantai 4. lokakuuta 2008
perjantai 3. lokakuuta 2008
torstai 2. lokakuuta 2008
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Hetki lyö - Beat The Clock
"Kellon seisahtuvan tahdon, hiljentyvän lyöntien,Kirka (osa), Hetki Lyö - levytetty 18.10.1967 - Beat The Clock -
luotas lähteä mä saan, tunti kuluu viimeinen, vaan nyt tiedän että sulle kuulun, ainiaan, muistan kyynelsilmät, jotka jäivät, katsomaan.
Hetki lyö, viime hetki lyö, kukaan aikaa lahjomaan ei käydä voi, milloinkaan, hetki lyö, meille hetki lyö, en vain päivää seuraavaa tiedä mä tiedä milloin kohdataan"
Säv. R. Gottehrer - J. Stroll
Suom. san. Pertti Reponen
Sov. Seppo Paakkunainen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)